OSTEOPAATTINEN HOITO



Osteopatia on tuki- ja liikuntaelinperäisten vaivojen tutkimiseen, hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn erikoistunut hoitomuoto. Hoito suoritetaan käsin ja sillä pyritään erilaisia tekniikoita käyttäen poistamaan kiputiloja kehosta. Ihmisen keho on toiminnallinen ja rakenteellinen kokonaisuus, jonka vuoksi osteopatiassa pyritään kartoittamaan koko kehon tilanne ja hoitamaan ongelmaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Osteopaatin ammattitaidon osaamiseen kuuluu hyvä tuki- ja liikuntaelimistön anatomian, fysiologian ja biomekaniikan tunteminen. 


Osteopatiassa on laaja valikoima erilaisia hoitotekniikoita, joiden tavoitteena on poistaa lihas- ja nivelkipuja, parantaa paikallista verenkiertoa sekä nivelten liikkuvuutta, tasapainottaa hermoston toimintaa ja siten tukea kehon omaa korjausmekanismia. 

Osteopatian tyypillisen perusteellisen tutkimisen ansiosta hoidosta on usein hyötyä myös sitkeisiin rasitusperäisiin urheiluvammoihin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Pysyvien tulosten saavuttamiseksi tarkalla tutkimisella ja perusteellisella hoidolla vaikutetaan oireiden lievittämisen lisäksi oireiden aiheuttajiin. Vastaanotolle voi tulla myös vaikka mitään erityistä vaivaa ei olisikaan. Osteopaatti kartoittaa kehon tilan ja mahdollisiin ongelmille altistaviin tekijöihin voidaan puuttua ennaltaehkäisevästi.  


Hoitokertojen määrä riippuu hoidettavasta ongelmasta. Akuutin vaivan hoitamiseen saattaa riittää yksi tai kaksi kertaa, kun taas krooninen kiputila saattaa vaatia pidempiä hoitojaksoja. Osteopaattisen hoidon tukena käytän kinesioteippausta ja tarvittaessa suunnitelen tilanteeseesi ja tarpeisiisi sopivan kuntoutusohjelman. 



ENSIMMÄINEN KÄYNTI

1.  Alkuhaastattelu

Selvitän haastattelemalla terveys - ja sairaushistoriasi sekä oireisiisi liittyvät taustatekijät. Vaivaan liittyvät röntgen, magneettikuvat sekä lääkärin lausunnot on hyvä ottaa mukaan vastaanotolle tullessasi.

2. Asiakkaan tutkiminen
Tutkin kehosi rakennetta, ryhtiä, lihasjännityksiä, rangan ja raajojen liikkeitä, nivelten toimintaa sekä perinteisen lääketieteen keinoin että osteopaattisen palpaation eli käsin tunnustelun avulla.

3. Hoitosuunnitelma
Kerron sinulle hoidon etenemisestä. Hoitotulosten saamiseksi ja niiden ylläpitämiseksi tarvitaan keskimäärin 2-5 hoitokertaa. Kauemmin kestäneet ongelmat saattavat tarvita pidemmän hoitojakson tai säännölliset määräaikaiskäynnit. Hoidon tukena käytän tarvittaessa kinesioteippausta ja ohjaan sinulle harjoitteita sekä itsehoito-ohjeita. 


Jatkokäynneillä keskitytään ongelmakohtien ja kipualueiden hoitamiseen.
Hoitoon tullessa pue päälle mukavat alusvaatteet, sillä tutkiminen ja hoito tapahtuu pääosin alusvaatteisillaan.